Voiko jokin paikka tuntua kodilta, vaikka se ei sitä olisi? Omalta ainakin. Sellaista mietin tällä kertaa kulkiessani Pariisin katuja. Vanhan rakkauden, jonka pelkäsin jo menettäneen viehätyksensä. Että olisin kasvanut siitä yli ja ohi. Mitä vielä. Tuntui, että kävellessäni tuttuja ja vieraita katuja, katsellessani koristeellisia parvekkeita ja kuunnellessani kieltä, jota en osaa, valahdin askel askeleelta syvemmin taas tuon kaupungin charmiin. Ehkä…

Muistikuvieni Nizza ennen matkaani oli tukahduttavan kuuma. Rannan kivet ja rantabulevardin alusta polttivat jalkoja sandaalien läpikin. Saadakseen aurinkotuolin, täytyi maksaa, paljon.  Camparituoremehu ja Kir Royal virtasivat – silloiset trendijuomat. Ja ruotsalaisten bileet tuntuivat jatkuvan aina vain. Toki muistan myös hyvän ruuan. Etenkin simpukat ja muut merenantimet, jotka tarjoillaan häkellyttävän tuoreina. Retket Monacoon ja Cannesiin, shoppailulöydöt ja vanhan kaupungin kapeat kujat reunustettuna…

Kaunis, ystävällinen Menton ja sen maaginen Jardin Botanique. Ne jäivät päällimmäisinä mieleen visiitiltäni tuohon pieneen kaupunkiin. Paikkaan, jossa tuntuu, kuin olisi Italiassa, mutta jossa puhutaan ranskaa. En vieläkään tiedä, miksi minun kuului tuohon kaupunkiin mennä. Vaikka viihdyin ja sain inspiraatiota ainakin valokuvata ja vähän myös kirjoittaa. Kaduilla kävellessäni katseeni kiinnittyi erityisesti pieniin kujiin, värikkäisiin rakennuksiin ja koristeellisiin parvekkeisiin. Niin ja…

Taksikuskini kysyi, olenko menossa työ- vai lomamatkalle. Kello oli 04.20. Pilkkopimeässä Helsingissä satoi vettä. Kauan haaveilemani matka oli alkanut ja sen ensimmäinen kohde, Menton, oli täyttänyt mieleni. Jännitti. En osannut tuohon kysymykseen vastata. ”Miksi sekin pitää määritellä?” huomasin ajattelevani. Inspiraatiomatka, sellaisesta tässä enemmänkin on kyse. Mahdollisuudesta nähdä ja kokea jotain ihan muuta kuin samoja kodin kulmia. Nähdä toisenlaista elämää. Aistia…