”Antaa tunteen olla sellainen kuin on. Ei yritä kiirehtiä siitä pois, toisaalle. Ei väkisin etsi keinoja muuttaa sitä. Ei aina yritä ensimmäiseksi ratkoa edes sen sanomaa. Antaa sen vain olla, koska niin se jo välittää viestiään. Hyväksyä se. Ja kas, se onkin yhtäkkiä kadonnut. Toinen tunnetila on virrannut tilalle. Itsetuntemus vahvistunut huomatessa, että näinkin voi tunteet käsitellä.” Tätä olen erityisesti…

Minulla on pitkään ollut tunne, että minun tulisi antaa itselleni anteeksi. Ja osin myös ajatellut, että niin kauan kun en kykene niin tekemään, en pääse ihmisenä eteenpäin. Olen ollut itselleni hyvin ankara ja vaativa. Joidenkin mielestä olen sitä yhä, vaikka armollisuutta ja lempeyttä itseäni kohtaan onkin tullut säkkikaupalla lisää. Kiitos traumojen käsittelyn tiedän, mistä vaativuuteni on peräisin. Tietoisuus ei kuitenkaan…

Vapaus, arvolähtöisyys, stressittömyys. Sanoja, jotka helposti yhdistyvät ajatukseen omannäköisestä elämästä. Mielikuva työnteosta luonnossa käyskennellen tai muutosta Lappiin tekemään sitä, mitä todella haluaa. Jos vain tietää, mitä haluaa. Omannäköinen elämä on melkein synonyymi ”ei ainakaan oravanpyörää”-ajatukselle. Ehkä jopa yrittäjyydelle, vaikka en halua niin ajatella. Jollekin, joka ei välttämättä taloudellisesti ole niin turvallista, mutta tuottaa paljon mielihyvää, vapautta ja mahdollisuutta todella toteuttaa…

Onko sinulle koskaan käynyt niin, että vastaus kysymykseesi onkin löytynyt lähempää kuin koskaan olisit voinut kuvitella? Se on ehkä lojunut vieressäsi siinä nurkassa, jonka olet päättäväisenä ja tietäväisenä päivittäin ohittanut. Kun olet kuvitellut, että se on jotain vaikeaa. Ainakin se on sellaisessa muodossa, että ihmisjärjellä se ei ole ymmärrettävissä. Jollet ole jo luopunut toivosta ennen kuin olet aloittanutkaan. Vähätellyt sen…

Multipassionate, moniosaajuus, monitaitoisuus. Ihan miten vain. Usein sanotaan, että meitä juuri kaivataan tämän päivän työelämässä. Silti, kun omaa polkuani ajattelen ja myös kollegojani haastattelen, tuntuu, että meillä on erityinen taakka todistaa osaamistamme. Ainakin omasta mielestämme. Emme oikein ole missään todella hyviä, mutta (riittävän) hyviä monessa. Ja meille yleisimpiä taitoja – nopeaa kykyä ottaa asioita haltuun ja ratkoa ongelmia – ei…

Asetan kaavan pöydälle levitetylle kankaalle ja itken. Toteutumattomia unelmia, suunnittelematonta surua. Putoilevat pisarat kastelevat ohutta paperia ja rypistävät sitä. En tunne itkeväni, mutta kyyneleet valuvat silti. Epäergonominen asentoni pöydän yllä aiheuttaa selkään kipua. Niissä kohdin, joiden kuuluisi kannatella minua ja auttaa minut lentoon. On pakko suoristua joka viidennen nuppineulan jälkeen. ”Mikä minulla on”, kysyn. ”Minähän rakastan vaatteiden tekemistä. Olen odottanut…

On kaksi kysymystä, joihin palaan aika ajoin. ”Kuka minä olen ja miten elämäni ilmentää sitä, kuka minä olen?” Kysymykset, jotka pysäyttävät hetkeksi paikalleen ja auttavat juurtumaan. Niissä kyse ei ole siitä, mitä tällä hetkellä tunnen ja mitä valintoja arjessa teen, onko elämäni mielekästä vai ei. Ne vievät hetkessä syvälle, perustuksiin asti. Tarkistamaan oman olemisen ja tekemisen asetuksia. Usein pohdin noita…

Mitä elämässä tapahtuisi, jos päättäisi kehittää vahvuuksia heikkouksien sijaan? Tai ylipäänsä keskittyisi vahvuuksiinsa? Mikä muuttuisi, mitä saavuttaisi, mikä poistuisi? Enkä tarkoita vain hyödyntämistä. Sitä me kaikki teemme usein tiedostamattakin. Vaan oikeasti, että keskittyy niihin. Miettii, mitä ne ovat ja miten niistä saisi vielä vahvempia. Osa tuhahtaa tässä vaiheessa: ”No miten muuten muka voi elää?” Joku toinen ajattelee, että miksi turhaan:…

Joulu. Miten ihmeellinen aika. Ei vain mielikuvissa asuvan taianomaisen tunnelmansa takia vaan myös siksi, mitä se tekee meille. En tiedä, odotammeko edes kesälomaa niin kuin joulun tarjoamaa hengähdyshetkeä pimeyden ja kiireen keskellä. Odotamme sitä niin, että se aiheuttaa toisissa ahdistusta. Siihen liittyy hyvin paljon sanomatonta. Oletuksia ja odotuksia. ”Aina ennenkin on tehty näin” ja ”kyllähän nyt jouluna” -ajatuksia. Kun joulun…

Olen tullut polullani levähdyspaikalle. Aukiolle, jonka keskellä nuotio houkuttelee istahtamaan ja lämmittelemään hieman. Huomaan, että aiemmalle polulleni ei ole suoraan jatkoa. Pitää valita useamman väliltä. Koska en heti tiedä, mitä polkua pitkin seuraavaksi jatkaisin, asetun nuotion äärelle. Odotan sitä, että tietäisin. Että intuitioni, järkeilyni, maailmankaikkeuden viestit tai jokin antaisi minulle vinkin, mitä polkua seuraavaksi lähden kulkemaan. Tälle olotilalle olen antanut…