Mikä minusta tulee isona? Mikä minusta tulee isona? Entä mikä on kutsumukseni? Ne ovat kysymyksiä, jotka ovat kulkeneet matkassani mukanani aina. Tai ainakin lukiosta asti. Vastauksia etsiessäni olen turvautunut hyvin monenlaisiin menetelmiin ja keinoihin. Toisinaan turhautuneena, joskus myös uteliaan innokkaana. Useimmat niistä ovat nytkäyttäneet prosessiani eteenpäin. Vieneet aina jonkin uuden äärelle. Toiset ovat tuonneet mukanaan valtavia pettymyksiä. Nykyisin ajattelen, että…

Kun mietin Café Pausen kesäsarjan jaksoja, yksinäisyys oli aihe, joka ihan ensimmäiseksi nousi mieleeni. Aiheena, joka todella on useampana kesänä ollut elämässäni pinnalla. Sillä yksinäisyys on usein värittänyt kokemustani kesästä. Tässä jaksossa taidan ensimmäistä kertaa puhua yksinäisyydestäni julkisesti. Oikeastaan olen vasta viime aikoina opetellut sanomaan lähimmille ystävälleni, että tunnen toisinaan yksinäisyyttä. Sen sanominen ääneen jo helpottaa, sillä se auttaa hyväksymään…

Jos maailmassa kaikki olisi mahdollista, millainen olisi sinun omannäköinen loma? Missä olisit, mitä tekisit, minne menisit? Millaisia tarpeita se täyttäisi? Café Pausen kesäsarjan toisessa jaksossa pohdin omannäköisen loman käsitettä ja lähestyn sitä erityisesti itselleni ajankohtaisen kysymyksen kautta: onko mökkeily minun juttuni ja jos, niin millä tavalla? Omannäköisessä kesässä, lomassa ja koko elämässä on erityisesti kyse siitä, että tunnistaa itselle merkitykselliset…

Podcast on ollut tuloillaan jo pitkään. Nyt tuntuu siltä, että aika on sille hyvä ja sanottavaakin riittää. Café Pause viittaa paitsi kahvirakkauteeni myös ajatukseen taukojen tärkeydestä. Podcastilläni haluan tarjota sinulle ajattelutaukoja. Jotain, jonka avulla taas reflektoida omaa elämää ja oivaltaa uutta. Joskus ensin kulmia kurtistaen. Toisinaan mukana nyökytellen. Eikä jaksoja kuunnellessa tarvitse juoda kahvia, vaikka ehkä jotain kahvisuosituksia joskus teen…

Kun tätä kirjoitan, olemme eläneet vuoden ja kaksi kuukautta koronapandemian kourissa. Minulle se on tarkoittanut paljon ylimääräistä vapaa-aikaa miettiä ja pohtia elämän seuraavia askeleita. Pandemialockdown ei ehkä ole se hetki, jolloin isoja elämänmuutoksia tehdään. Mutta se on mahdollistanut oman elämän objektiivisen tarkastelun: Mikä kaikki on hyvin? Mihin tahdon muutosta? Mistä unelmoin? Kysymys, joka on yksi merkki siitä, että masennuksen kanssa…

Tämän irti masennuksesta -kirjoitussarjan neljännen osan teema on anteeksianto ja hyväksyminen. Miten olen niitä työstänyt ja miksi ne ovat nousseet niin merkityksellisiksi? 6. Anteeksianto Vaikka elämässäni on ollut ja on paljon hyvää, en ole selvinnyt tästä kaikesta – neljästä uupumuksesta ja 15 vuoden masennusputkesta – ilman katkeruutta. Tiedostan hyvin, miten syövyttävää ja jumittavaa se on. Miten paljon huonoa oloa se…

Tässä Irti masennuksesta -kirjoitussarjan toisessa osassa käsittelen motivaatiota arjen pieniin mutta merkityksellisiin tekoihin sekä haluani löytää masennukseni perimmäinen syy. Ennen kuin jatkat lukemista, voi pieni vastuuvapauslauseke olla paikallaan: Tässä esiin tuomani asiat ovat sellaisia, joita en olisi itse akuutissa vaiheessa ollut valmis kuulemaan. Lähinnä siksi, että ne paljastavat sen, kuinka paljon aikaa ja malttia toipumiseen ja parantumiseen tarvitaan. Siinä tilassa…

Outo on sellainen tunne, että ei ole koko aikaa sillä rajalla, että elämä vajotuttaa. Eikä tunne jatkuvaa pelkoa siitä, että masennus vaanii nurkan takana. Minulle se on outoa, koska yli 15 vuotta masennus on ollut enemmän tai vähemmän matkassani mukana. En ole varma, onko tätä vieläkään kannattavaa sanoa ääneen. Jottei vain karma iskisi ja tarjoilisi takapakkia. Niin tuntuu käyneen aina,…

”Olet niin luova.” Kuulen ja hämmennyn. Niin kuin aina, kun luovuus nousee kohdallani puheenaiheeksi. Ajatus assosioituu mielessäni niin vahvasti kaikenlaisen taiteen tekemiseen ja sellaista kykyä minussa ei ole. Luoda taidetta. Myyvää, puhuttelevaa, kriitikoiden kielenkannat irroittavaa taidetta. En ole myöskään ollut ihmelapsi, nero. Se on se toinen automaattinen assosiaatio. En siis ole jo neljä vuotiaana ottanut pensseliä käteeni ja hahmotellut ensimmäistä…

Menneenä viikkona olen viettänyt pitkän ajan mustikkametsässä. Asia, jolle nuorena aikuisena tuhahdin. Vähän vanhempana, kolmekymppisenä, pidin sitä pakopaikkana ja ”hyvä ihminen”-imagon sädekehän kiillotuksena. Nyt keski-ikäistyessä se alkaa olla juttu, jota kesässä jopa odotan. Jos vain on marjoja ja tänä vuonna niiitä on! Itse metsästä en vieläkään niin välitä. Mutta se tunne, kun marraskuisena räntäsadeaamuna saa ottaa pakkasesta itse poimimiaan marjoja,…