Kun on jo parin vuosikymmenen ajan koko elämänsä suunnitellut ja rakentanut sen mukaan, ettei härnäisi masennusta eikä enää uupuisi, ei oikein enää osaa haaveilla edes muusta. Kun on jaloilleen päästyäänkin säikähtänyt jokaista itkuaan, että joko taas vajoaminen mustan harson taakse alkaa, on vaikea kuvitella elämää täysin ilman harsoa. Kun kaikessa ihan ensimmäinen asia on ollut uupumuksien ehkäisy ja vasta sitten…

Rakas Maarit, Kirjoitan sinulle täältä 16 vuoden päästä. Lohduttaakseni ja voimistaakseni sinua. Kertoakseni jotain, mitä olisin halunnut tietää siinä tilanteessa ja hetkessä, jossa nyt olet. Sanoja sinulle, uupuneelle ja masentuneelle 29-vuotiaalle minälleni. Elämäsi tuntuu menettäneen pohjan. Kaikki se, mihin olet uskonut, on menettänyt merkityksensä. Se, minkä varaan olet identiteettisi ja elämäsi rakentanut, tuntuu murtuneen. Etkä edes ole tuijottamassa tyhjää seinää…

Aloitan jo neljännen kerran kirjoittamisen alusta samasta aiheesta. Tunnen selvästi olevani haavoittuvainen kirjoittaessani haavoittuvaisuudesta. Tunteesta, joka on tiedostamattakin läsnä jokaisessa sosiaalisessa kohtaamisessa, vaikka arjen tunnesanakirjan top10:n se terminä tuskin mahtuu. Sillä tämäkin kirjoittamisprosessi on sosiaalinen tilanne. En kirjoita tätä flirttaillakseni algoritmien kanssa. Kirjoitan sinulle, joka tätä luet. Jos se auttaisi jälleen jossain itsesi kanssa meneillään olevassa, josta en edes tiedä.…

KAIPUU VIRTAAVAAN JA KEVEÄÄN KIRJOITTAMISEEN Minulla on ikävä Leideilyä. Blogiani, jota kirjoitin pitkään täysin fiilispohjalta. Sitä keveyttä ja paineettomuutta, jota tunsin. Kirjoitin näin tänään aamusivuille* ja minut valtasi valtava kaipuu. Elämään, jossa kaikki ei ole niin raskasta ja vakavaa. Jossa kaikella ei välttämättä ole tarkoitusta, jokin asia voi tapahtua vaan. Ja jossa asiat tuntuvat virtaavan juuri niin, kuin itselle tuntuu sopivaksi. Leideilyä…

Sisimmässäni kiehuu. Hengitys on pinnallista mutta raskasta. Kyyneleet pyrkivät silmiin, kurkussa on pala. Kaikki energia menee itsensä pitämiseen aisoissa niin, että saa suustaan ulos edes jossain määrin rakentavia sanoja. Mieli tuottaa ajatuksia, jotka kiihdyttävät tilaa. Ne vellovat. Silmät etsivät syyllistä olotilaan, käsi valmistautuu koko mitallaan osoittamaan sitä. Samaan aikaan tahdon pois tilanteesta, lähteä karkuun. Jotta oloni voisi helpottua, keho ja…

”Kun maailma ympärillä näyttää harmaalta, tartu iloon. Pieneenkin.” Tuo ajatus mielessäni olen todella tarttunut siihen ilon lähteeseen, jonka usein tietoinen mieleni työntää liiankin kauas ja syvälle. Kauniit asut, pukeutuminen, tyyli ja muoti. Viime aikoina olen taas selaillut tuntikausia kauniita, elegantteja kuvia Pinterestissä, jotka esittelevät minua puhuttelevaa pukeutumistyyliä. Pysähdellyt Instagramissa haukkomaan henkeäni jonkin haute couture-luomuksen edessä. Vain siitä ajatuksesta, että joku…

Kun pitkään piilossa ollut emotionaalinen trauma nousee pintaan Minulla on ollut jo pitkään kova tahtotila kirjoittaa postaus hyväksymisestä. Päivittäin pyytämääni kirjoitusfiilistä ei kuitenkaan ole tullut. En ole päässyt aiheen kanssa siihen olotilaan, jossa usein postaukset syntyvät: kuin ne vain valuisivat minusta näppäimistön kautta julkaistavaksi. Odoteltuani riittävän kauan, pakotin lempeän lujasti houkuttelin itseni koneen äärelle. Saadakseni apua sosiaalisesta paineesta kerroin myös…

Kun elämä tarjoilee sitruunoitaan, millaisiin asioihin silloin tartut, jopa takerrut? Mikä on se selviytymiskeino, johon tukeudut, joka tuo hallinnan ja merkityksen tunnetta? Miten olet aiemmin toiminut, kun elämä on ravistellut tai jopa jättänyt tyhjän päälle? Mistä olet löytänyt uudelleen toivosi ja tarmosi? Maailman epävarmuus on pakottanut kysymään näitä jälleen myös itseltäni. Oljenkorsi nimeltä blogi Blogin kirjoittaminen tuli elämääni kauan sitten.…

Kaunis, ystävällinen Menton ja sen maaginen Jardin Botanique. Ne jäivät päällimmäisinä mieleen visiitiltäni tuohon pieneen kaupunkiin. Paikkaan, jossa tuntuu, kuin olisi Italiassa, mutta jossa puhutaan ranskaa. En vieläkään tiedä, miksi minun kuului tuohon kaupunkiin mennä. Vaikka viihdyin ja sain inspiraatiota ainakin valokuvata ja vähän myös kirjoittaa. Kaduilla kävellessäni katseeni kiinnittyi erityisesti pieniin kujiin, värikkäisiin rakennuksiin ja koristeellisiin parvekkeisiin. Niin ja…

Taksikuskini kysyi, olenko menossa työ- vai lomamatkalle. Kello oli 04.20. Pilkkopimeässä Helsingissä satoi vettä. Kauan haaveilemani matka oli alkanut ja sen ensimmäinen kohde, Menton, oli täyttänyt mieleni. Jännitti. En osannut tuohon kysymykseen vastata. ”Miksi sekin pitää määritellä?” huomasin ajattelevani. Inspiraatiomatka, sellaisesta tässä enemmänkin on kyse. Mahdollisuudesta nähdä ja kokea jotain ihan muuta kuin samoja kodin kulmia. Nähdä toisenlaista elämää. Aistia…