Yrittäjyys on vaikuttanut vahvasti siihen, mitä ajattelen nykyään ajasta. Se on myös muokannut ajankäyttöäni. Toisaalta suhtautumiseni aikaan on vaikuttanut siihen, millainen yrittäjä olen. Aika ja tapa toimia kulkevat käsi kädessä. Kysymys siitä, miten haluaa aikaansa käyttää ja millä päiviään täyttää on hyvin olennainen hyvinvoinnin kannalta. Silti me liiankin vähän kyseenalaistamme sitä aikakäsitystä ja -järjestystä, jota yhteiskunnassa oletetaan noudatettavan. Miksi sitä…
Tässä Irti masennuksesta -kirjoitussarjan toisessa osassa käsittelen motivaatiota arjen pieniin mutta merkityksellisiin tekoihin sekä haluani löytää masennukseni perimmäinen syy. Ennen kuin jatkat lukemista, voi pieni vastuuvapauslauseke olla paikallaan: Tässä esiin tuomani asiat ovat sellaisia, joita en olisi itse akuutissa vaiheessa ollut valmis kuulemaan. Lähinnä siksi, että ne paljastavat sen, kuinka paljon aikaa ja malttia toipumiseen ja parantumiseen tarvitaan. Siinä tilassa…