Heinäkuun alussa päätin elää ainakin kuukauden niin, että menisin ja tekisin mahdollisimman paljon asioita hetken mielijohteesta. Sen mukaan, mikä minua aina kutsuu. Suunnittelematta, etukäteen valmistelematta. Ajattelen sellaisen olevan elämän virtaan astumista. Olen jo aiemmin mm. Human Designin kannustamana tehnyt lyhyitä kokeiluja. Niiden aikana olen huomannut, että mitä enemmän suunnittelen, sitä ahdistuneempi olen. Jos vain pysyttelen hetkessä, kaikki tuntuu olevan hyvin.…

Tietoisuus tietoisuudesta ei ole itsestään selvä asia. Vaikka välillä tuntuukin, että siitä puhutaan kuin se olisi jotain, jonka voi vain ottaa hyllystä ja pukea päälleen. Tiettyjä ajattelumalleja voi oppia, omaa ajatteluaan ja suhtautumistaan asioihin haastaa pyrkimällä katsomaan maailmaa avoimin mielin ja sydämin, erilaisista näkökulmista. Mutta tietoisuus kehittyy vähitellen ja se vie aikaa…koko elämän. Se on juuri niin näkymätöntä kuin hitaan…

Tämä Café Pause -podcastin jakso käsittelee hyväksymistä tietoisena prosessina ja voimavarana. Kyse on siis siitä, että pyrkii hyväksymään itsensä, toiset ihmiset, elämän ja maailman sekä sen tapahtumat eli asiantilat sellaisina kuin ne tapahtuvat ja ovat. Kyse ei ole siitä, että hyväksyisi varsinaisesti asiaa tai sen sisältöä. Enemmänkin kyse on itse tapahtuman ja tilanteen huomaamisesta ja toteamisesta. Sen hyväksymisestä, että jotain…

Tämä Café Pausen podcast-jakso liittyy enemmän tai vähemmän teemaan ”ihminen tarvitsee ihmistä.” Se pureutuu kaikkein syvimmin yksilön ja merkityksellisten muiden väliseen suhteeseen. Pohtien myös sellaisia yleisesti kuultuja kehotuksia, kuten ”älä välitä siitä, mitä toiset ihmiset ajattelevat” tai ”älä vertaa itseäsi toisiin.” Molemmat ovat ihmisyyteen kuuluvia ilmiöitä. Sellaisia, joita on käytännössä mahdotonta välttää. Ehdotankin, että sanoisimme sen niiden sijaan: ”Valitse viisaasti,…

Täytän tänään 45 vuotta. Ja mietin, mihin pari vuotta elämästäni katosi. Siitä ei millään voi olla jo viisi vuotta, kun kilistelin samppanjalaseja nelikymppisilläni. Julistin silloin ilon vuosikymmenen elämässäni alkaneeksi. Erotuksesi siitä edellisestä, jota kamppailu masennuksen kanssa väritti. Paljonpa tiesin. Siltikin, omista kuiluistani ja maailman myllerryksistä huolimatta – tai ehkä niistä johtuen – tunnen elämäni olevan juuri nyt hyvinkin tasapainoista. Sisimpääni…

Minulla on usein tarve olla kirjoittamalla luova, mutta mieleni on hiljaa. Jostain tuntemattomasta syystä se ei tällä hetkellä tuota valmiita tekstejä, jotka voisin vain syöttää sormieni kautta koneelle, niin kuin ennen. En ole huolissani. Tiedän sen joskus palaavan. Niin kuin moni muukin asia elämässäni palaa. Kun ovat ensin ottaneet etäisyyttä. Silti istun kahvilassa ja lähes pakotan sormeni näppäimistölle. Kirjoittamaan siitä…

Tässä Irti masennuksesta -kirjoitussarjan kolmannessa osassa pohdin sitä, miten merkityksellistä on se, millaisiin asioihin elämässä huomio kohdistuu. Esittelen yhden ajatusrakennelman ja metaforan, jonka oivaltaminen osoittautui itselleni kääntöpisteeksi. Todelliseksi breaking pointiksi. Kirjoitussarjan aiemmat osat ovat apu sekä arki ja syy. Yksi masennuksen tärkeimmistä opeistani on ollut se, miten yksinkertaisia lopulta moni avun tuonut asia on. Niissä ei luoda maapalloa uusiksi (vaikka…

Tämä vuosi on omalla kohdallani se vuosi, jolloin olen tullut tietoiseksi kehoni viesteistä. Tuntuu oudolta, että vasta nyt, sillä todellisuudessa olen tietämättäni kuunnellut kehoani jo pitkään. Erityisesti silloin, kun joitain vuosia sitten treenasin (amatöörinä) maratonille. Kun joka päivä muuttuvat tuntemukset kehossa muodostivat ohjenuoran harjoittelulle ja koko elämälle: niiden mukaan mieli tulkitsi, millaista treeniä milloinkin tarvittiin vai olisiko ollut levon paikka.…

Menneenä viikkona olen viettänyt pitkän ajan mustikkametsässä. Asia, jolle nuorena aikuisena tuhahdin. Vähän vanhempana, kolmekymppisenä, pidin sitä pakopaikkana ja ”hyvä ihminen”-imagon sädekehän kiillotuksena. Nyt keski-ikäistyessä se alkaa olla juttu, jota kesässä jopa odotan. Jos vain on marjoja ja tänä vuonna niiitä on! Itse metsästä en vieläkään niin välitä. Mutta se tunne, kun marraskuisena räntäsadeaamuna saa ottaa pakkasesta itse poimimiaan marjoja,…

On kaksi kysymystä, joihin palaan aika ajoin. ”Kuka minä olen ja miten elämäni ilmentää sitä, kuka minä olen?” Kysymykset, jotka pysäyttävät hetkeksi paikalleen ja auttavat juurtumaan. Niissä kyse ei ole siitä, mitä tällä hetkellä tunnen ja mitä valintoja arjessa teen, onko elämäni mielekästä vai ei. Ne vievät hetkessä syvälle, perustuksiin asti. Tarkistamaan oman olemisen ja tekemisen asetuksia. Usein pohdin noita…