• Facebook
  • Instagram
  • LinkedIn
Maarit Jantunen Maarit Jantunen
  • Etusivu
  • Valmennus
  • Itsetuntemus
  • Podcast
  • Tarinani
  • Ota yhteyttä
  • Search for:
Tag

ahdistus

Browsing
  • Tulevina aikoina istahdan toivottavasti useammin tämänkin pöydän ääreen…
.
Toiset meistä tarvitsee selkeät tavoitteet ja suuntaviivat. Suunnitelmat niiden toteuttamiseksi. Toiset ovat onnellisimmillaan tarttuen aina siihen, mitä meneillään ja tarjolla on. Minä olen enemmän jälkimmäistä tyyppiä, vaikka ego usein huuteleekin pyytäen jotain pysyvää.
.
Tällainen projekti kerrallaan elo kysyy sitä, että sanoo uteliaisuuttaan joo useammin kuin tylsyyttään tai pelkoaan ei.
.
Jos johonkin asiaan liittyy vaikeita kokemuksia, sitä alkaa vältellä. Sanoo ei, kaikkeen. Koska pelkää satuttavansa itseään uudestaan. Silloinkin, kun tietää sen jonkin asian olevan todellista sielun huutoa.
.
Jos aina vaan sanoo ei, aika moni asia loppuu. Itse asiassa niin saa koko firman aika nopeasti nurin. Sen sijaan se, että sanoo joo, vaikkei olekaan innnostuksensa huipulla, voi olla eheytymisen ensimmäinen askel. Sen eheytymisen, jossa myös sielun syvimpiä haavoja parannellaan. 
.
Tänään on joulukuun ensimmäinen päivä. Ajattelin pyhittää koko kuukauden luovuudelle. Toisin sanoen jatkaa sitä, mikä tänä syksynä on vienyt ja myös elättänyt. Tarttua ideoihin, joita syntyy. Kokeilla ainakin kerran. Sanoa joo jutuille, jotka yhtään kutkuttavat. Ja luottaa siihen, että itselle oikeita kutsuja satelee jatkossakin…
.
#luovuus #yrittäjyys #itsetuntemus #suunnittelu #beautyaround
  • On tapahtunut muutos, huomaan. En enää pyristele omaa luovuuttani vastaan. Enemmänkin tunnistan ja huomaan tarpeen, joka on aina ollut, mutta jonka on ison osan elämästä hiljentänyt. Tarpeen tuottaa jotain omasta sisimmästä, sielusta nousevaa. Kaunista. Moni muu on sen minussa nähnyt, ehkä jo kauan. Itse olen helposti laittanut sen syrjään kuvitellen, ettei tämä ole oikeaa. Tai se on jotain vain vapaa-aikaan kuuluvaa.
.
Muutoksen usein huomaa vasta, kun katselee taaksepäin elämää. Sen havaitsemiseen tarvitaan toisinaan pysähtymistä. Ehkä jotain, johon verrata. Itsessä ja omassa elämässä, ei toisten. Reflektoidessa huomaa, että eri tilanteet ja tekeminen tuottaa erilaista tunnetta. Yhdessä tuntee olevansa koko sielullaan mukana, toisessa vain järjellään, jossain ei ehkä ollenkaan. Yhdessä on kokonainen, jossain muussa kovin vaillinainen.
.
Jos nuorena ajatteli, että omat itseilmaisun keinot ovat asiantuntijuudessa, asioiden osaamisessa ja niiden kertomisessa muille, voi olla hurjaakin huomata, että onni löytyykin käsin tekemisestä. Jos aina ajatteli, että kehitys on sitä, että kerää aivoihinsa lisää tietoa, voi hämmentyä tajutessaan, että suurin kehitys tapahtuu juuri luovuudessa, itsensä tuntemisessa ja omien (ja läheisten) tarpeiden kohtaamisessa.
.
Muutoksessa hankalinta ei ole itse muutos eikä sen havaitseminen. Vaan sen hyväksyminen. Mieli kysyy heti, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Vaikkei sen tarvitse tarkoittaa hetkeen mitään. 
.
Hetken voi oivalluksensa kanssa vain olla ja myhäillä. Sallia sen olla ja tulla. Luvata, ettei enää unohda eikä estä. Sitten antautua ja katsoa, minne se lähtee viemään…
.
📸: @mariamalmi 🩷
.
Asu: Hame omasta ateljesta. Laukku on vuosien takainen löytö Kate Spadelta, neule Morganilta.
  • Yksi aikamme vitsauksista on se, kuinka koko ajan pitää osoittaa osaamistaan ja kykeneväisyyttään. Se on kuulluksi ja nähdyksi tulemisen haavan kanssa kamppailevalle loputon kiipeli. Hakea hyväksyntää, joka parantaisi haavan, kunnes nurkan takaa tuleekin eteen uusi haaste, joka avaa sen taas.
.
On kuin joka hetki täytyisi myydä itsensä. Uudestaan ja uudestaan. Että on juuri niin hyvä, kuin oma viimeinen tekele on. Kilpailu, jota ei voi voittaa. Vähemmästäkin vain uupuu.
.
Eikä niin käy vaan työelämässä vaan myös mm. treffeillä, joskus jopa illanvietossa kavereiden kanssa. Toivottavasti ei kuitenkaan ystävien…
.
Eron huomaa, kun löytää sen ympäristön ja ne ihmiset, joiden kanssa voi olla ja luottaa, että sinut nähdään. Aitona omana itsenäsi. Samalla hyväksytään, ettei kukaan voi joka hetki olla parhaimmillaan. Eikä ainakaan joka päivä parempi kuin eilen. Ja silti kehitystä tapahtuu. Juuri niin kuin kehitys tuppaa kehittymään: joku päivä spurtaten, toisinaan laaksossa hiljakseen hymisten. Kiirehtimättä, pakottamatta, itselle sopivalla tahdilla.
.
Silloin omaa tarinaa voi kertoa aidosti omana. Ei kertomuksena siitä, miten on suorittanut ja saavuttanut ja suorittanut taas. Silloin voi myös huomata sen, ettei mikään ole eheyttävämpää ja vahvistavampaa kuin tämä: tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi omana itsenä. ❤️
.
#itsetuntemus #eheytyminen #kilpailu #kehitys #suorittaminen #hyväelämä #yhteys #kahvi
  • On päiviä, kun haluaa laittaa jotain mahdollisimman mukavaa ja rentoa päälle. Vaatteita, jotka hellivät ja hoivaavat. Eivät ainakaan kiristä. Sitten on päiviä, kun haluaa kohottaa vielä lisää sisimmästä pulppuavaa voimaa ja luovuutta. Väliin mahtuu päivä, kun toivoo farkkujen kannattelevan, takin kätkevän ja kenkien pehmentävän kulkua. Sekä päivät ja asut, jotka tuovat erityisesti leikkisän, elämän kanssa kujeilevan olotilan pintaan.
.
Niin valitsemamme asut käyvät vuoropuhelua sisimmän kanssa vieden viestiä myös ulkomaailmalle. Tunteista, päivän moodista - ja siitä kuka olet. 
.
📸 @mariamalmi 

#pukeutumisenpsykologiaa #itsetuntemus #pukeutuminen #tyyli #hyväolo #tunteet #ootd
  • Tämä syksy on ollut kaunis ja sellaisena lempeä ja armollinenkin. Vaikka se on koetellut ja väläytellyt hirmumyrskyn mahdollisuuksia. Luulen ja uskon - tiedän - että yksi merkittävä syy siihen on se, että niin monet päivät olen aloittanut meren ääreltä.
.
Jos joskus meinaan uppoutua kävellessäni liiaksi ajatuksiini, erityisesti murehtimaan jotain, meri on se, joka läsnäolollaan pysäyttää. Kuin sanoen: ”Hei, olen tässä, katso minua ja hengitä.” Siinä samassa mieleni tyhjentyy, hartiat rentoutuvat. Palaan hetkeen.
.
Tänä syksynä olen saanut oppia jälleen lisää maltista ja sen merkityksestä. Samalla on taas muistunut mieleen viisaus siitä, että on hyvä oppia tunnistamaan asiat, joihin voi vaikuttaa. Jos voimavarat ovat vähäiset, energian suuntaaminen niihin auttaa pitämään mielen ja kehon tasapainossa.
.
Mutta ennen kaikkea se on jälleen opettanut siitä, kuinka elämä kantaa. Mahdollisuuksiakin ilmaantuu, kunhan niitä kaikkia ei heti kiirehdi torjumaan. Vain siksi, että ne eivät näytä kuljettavan suorinta tietä sinne, minne ajattelee olevansa menossa. Sekin on tainnut osoittautua todeksi, että sillä, mihin energiaansa ja huomiotansa kohdistaa, lisääntyy.
.
Kiitos lempeä lokakuu, olit minulle hyvä. ❤️🍁🍂❤️ Sinun ansiosta talvi ei tunnukaan niin mahdottomalta ajatukselta…
.
#kiitollisuus #meri #syksy #itsetuntemus #maltti #elämäkantaa #lokakuu #hyväelämä
  • Elämän kantavuuteen luottaminen on jännä laji. Siinä helposti käy juuri niin, että ensin tuskastuu ja turhautuu, kun omasta mielestä asiat eivät mene niin kuin pitäisi. Mutta kun malttaa, saattaa ymmärtää, miksi ovet eivät ole avautuneet, ideat pulpunneet ja uudet reitit näyttäytyneet.
.
Joskus tuntuu, että elämä myös suojelee. Ottamasta askelia, joihin ei hetkeä myöhemmin olisikaan voimia. Sillä vanhaan ja tuttuun menee paljon vähemmän energiaa kuin kokonaan jonkin uuden haltuunottoon.
.
Yhden asian olen oppinut: elämän kantavuus ei koskaan pyydä puskemalla puskemaan eteenpäin, pushaamaa ja pyristelemään. Se harvoin pakottaa oikein mihinkään. Kummallista kyllä, ei oikein edes ylittämään voimavarojaan. Enemmänkin käyttämään niitä säästeliäästi ja viisaasti samalla kun se osoittaa, että niitä on varastossa enemmän kuin uskookaan.
.
Elämän kantavuus pyytää nukkumaan yön yli jos kahden. Juomaan kupin kahvia. Hengittämään, malttamaan ja pysähtymään. Katsomaan ensin vaihtoehdot ja päättämään vasta sitten. Hidastamaan, jotta voimavarat ehtivät elpyä.
.
Se pyytää ennen kaikkea luottamaan - ja se jos jokin on vaikeaa! Vaikka olisi harjoitellut.
.
Olen koko kesän ja syksyn pyytänyt uutta suuntaa. Mutta mitä enemmän pyysin, sitä useammin itselleni tuttuja työtilaisuuksia avautui. Ensin mietin, pitääkö niille päättäväisesti sanoa ei. Vähän myöhemmin olosuhteet ympärillä muuttuivat jälleen astetta kuormittavammiksi. Ja silloin oivalsin: onpa hyvä, ettei tässä ole nyt mitään uutta vaan juuri sellaisia asioita, jotka osaan ja taidan. Saan niiden äärellä olla luova, leikkisä. Saan luoda kauneutta ympärilleni, ”olla elementissäni”, kuten tässä eräs päivä kuulin. Tekeminen tuottaa iloa ja täyttää voimavaravarastoja, ei kuluta niitä. 
.
Pakkomielle uudesta kääntyi hetkessä suureksi kiitollisuudeksi. Tunteeksi siitä, että elämä kantaa, kunhan annan sen tehdä niin. Ettei liian isoa taakkaa minulle anneta, jollen sitä itse itselleni nyt kasaa.
.
Elämän kantavuuteen luottaminen ei ole sitä, että istuu ja odottaa. Vaan sitä, että pitää itsestään huolta. Kertoo itselleen, että on arvokas ja rakas. Tekee koko ajan pieniä merkityksellisiä ja mielekkäitä tekoja.
.
📸 @mariamalmi.music

Seuraa minua

  • Facebook
  • Instagram
  • LinkedIn
  • OTA YHTEYTTÄ

    MAARIT JANTUNEN
    Cocomind
    maarit@maaritjantunen.fi
    p. 040 5830 939
    Helsinki

    Tietosuojaseloste

  • Tilaa kirjeitä elämän kauneudesta

    Saat pian sähköpostiin linkin, josta voit vahvistaa postituslistalle liittymisesi. Teethän niin, niin varmistat postien saamisen. Samalla estämme yhdessä viestien kulkeutumisen roskapostikansioon. Jos postia ei pian kuulu, tarkistathan myös roskapostikansiosi.

  • ”Kauneus ei ole vain sitä, että näkee, kuulee ja maistaa. Se on läsnä koko elämässä. Oivalluksina, hetkinä, mielenrauhana. Yhteytenä itseen ja toisiin. ”

Copyright © 2024 Maarit Jantunen | Cocomind

Ylös
Maarit Jantunen
  • Etusivu
  • Valmennus
  • Itsetuntemus
  • Podcast
  • Tarinani
  • Ota yhteyttä

Kirjoita yläpuolelle ja paina Enter tehdäksesi haku. Paina Esc kumotaksesi.