Blogikirjoitus Valmennus

Pakko on paha muusa

Havahdun ajatukseen, kun jälleen olen ajautumassa huonoille teille ruokailujeni suhteen: ”Tämän on pakko muuttua”. Kyse on toimintatavastani. Jossain mieleni sopukassa on ajatus paremmasta. Ja myös ymmärrys siitä, että tämän hetkisestä ikävästä tunteesta huolimatta mitään ei tule tapahtumaan. Tiedän sen. Ei ole tapahtunut aiemminkaan. Jaksan päättäväisyydelläni ylläpitää muuttunutta ruokailutapaa hetken. Sitten vanha tottumus palaa takaisin. Tulen jollain mittarilla huonolla toimintatavallani liian hyvin toimeen eli pääsen liian hyviin tuloksiin, jotta saisin muutoksen aikaiseksi.

Kun nyt puhumme pakosta, ei ole kyse siitä väittelystä viitsimättömän itsensä kanssa, että kannattaako lähteä lenkille vai jäädä sohvalle. (Joskus oikea vastaus voi olla: ”jää sohvalle.”) Eikä kyse ole viimehetken paniikista. Tiedättehän. Se pakko, jota koemme, kun deadline lähestyy. Ilman sitä maailmamme olisi vasta alkutekijöissään: roikkuisimme yhä kaksin käsin puissa. Taikka siitä, että kun turvallisuutemme on uhattuna, eikä ole muuta vaihtoehtoa kuin toimia.

Pakko liittyy ulkoisiin motivaattoreihin

Tässä on puheena pakko, jolla yritämme sanoa itsellemme: ryhdistäydy, reipastu, tule paremmaksi ihmiseksi, tee elämästäsi parempaa. Se voi olla myös ulkopuolisen sanomaa. Sitä seuraa usein äkkinäiset muutokset sillä elämän osa-alueella, mihin muutostoive kohdentuu. Ne voivat olla rajujakin. Tuloksia odotetaan näkyviksi mielellään heti.

Kello soi aamuviideltä, vaikka keho herää vasta kahdeksalta. Dieettiruuan määrästä nipistetään vielä vähän, vaikka maha kurnii ja karkin kuvat pyörivät mielessä. Jätetään kahvitunnit käyttämättä, vaikka pää meinaa kopsahtaa pöytään, jotta näytetään tehokkaammilta. Juostaan vielä kaksi kilometriä, vaikka joka paikkaan sattuu ja verenmaku on jo vieraillut suussa.

Kyse on itse itselle asetetusta pakosta, jossa helposti ajaudutaan itseruoskintaan ulkoisten tekijöiden motivoimina. Ajatuksesta, että olen parempi, hyväksytympi ja hienompi ihminen, kun toimin näin. Kun muutos ei tapahdukaan, muistetaan toki moittia itseä kykenemättömäksi, laiskaksi, ryhdittömäksi ja vaikka miksi. Viimeistään sitten, kun on aika pakottaa itsensä yrittämään taas. Muutosta.

Päättäväisyyden voimalla alkavat muutokset valitettavan harvoin tuottavat hyvää tulosta. Tapahtuvat ne sitten organisaatiossa tai omassa elämässä. Enemmänkin ne tuottavat usein vain hämmennystä ja turhautumista. Jolleivät jopa kieltämistä. Ne saattavat asettaa sellaisia rajoituksia itselle ja muille, jotka estävät lopulta näkemistä mistä muutostoiveessa oikeasti on kyse. Ne myös vaikeuttavat joustavaa suhtautumista elämää kohtaan, terveiden rajojen asettamista. Koska ne usein kieltävät meiltä enemmän kuin sallivat. Vaikka niidenkin taustalla on positiivinen aie.

Tarvitsemme sisäisiä motivaattoreita

Oli muutostoiveen kohteena sitten toimintatapa, asennoituminen, käytösmalli, elämän puitteiden uusiminen tai organisaatiomuutos, kyse on aina motivaatiosta. Ulkoiset motivaattorit – kaikki kaunis, kiiltävä ja hyvältä tuntuva, elämää helpottava – auttavat meidät alkuun. Mutta ne harvoin riittävät viemään koko muutosprosessia läpi. Ei edes yritysmaailmassa, jossa kaikki lopulta johtaa puheeseen rahasta. Tarvitsemme jotain vahvempaa ja juurevampaa: meillä täytyy olla tunne siitä, että muutos tuottaa meille merkittävästi enemmän hyötyä kuin nykytila. Eikä vain pankkitilille vaan mieleemme, hyvinvointiimme. Että koemme sen myötä elävämme merkityksellisempää, täydempää, jopa onnellisempaa elämää. Muutoksen pitäisi jotenkin puhutella sisimpäämme, jotta siitä tulee pysyvä.

Kärsimys ei luo kuin kärsimystä. Itsekurilla ja -ruoskinnalla helposti aiheuttaa itselleen (ja muille) vain hallaa. Ankaruus saattaa johtaa rajoituksiin myös niissä asioissa, joita tarvitsisimme voidaksemme tuntea olevamme elossa. Siis rakkaudessa, myötätunnossa, onnen tunteessa, oivaltamisessa. Samalla, kun teemme kurinpalautuksen ja sanomme itsellemme: ”tämän täytyy muuttua, nyt vain alat toimia…”, saatamme piilottaa myös niitä tunteita, jotka toimivat polttoaineina kaikelle inspiraatiolle ja luovuudelle.

Houkuttele itsesi muutokseen

Entäs, jos muutoksen käynnistääkin myötätunnosta itselleen? Halusta olla armollisempi, tuottaa itselle enemmän hyvinvointia? Sekin vaatinee toimintatapojen ja käyttäytymisen muuttamista. Jonkin uuden sisällyttämistä elämään. Jopa haittojen hyväksymistä. Voi olla, että joutuu tekemään valintoja. Eivätkä kaikki ole vain mieluisia. Mutta lopputulema, määränpää, kiehtoo niin, että on valmis itseään houkuttelemaan (ei siis pakottamaan) johonkin, joka on vasta mielikuva. Äänensävy ja näkökulma on silloin toinen. Muutosta lähestytään silloin hyötyjen kautta. Sitä kohden edetään vähitellen. Tunnustellen ja miettien, mikä itselle on todella tärkeää. Mitä tarvitsee.

Hyvä puoli tässä kaikessa on, että voimme löytää myönteisiä puolia, hyötyjä, lähes kaikista muutoksista, jos vain tahdomme. Ja näin tulisikin tapahtua. Esimerkiksi organisaatiomuutoksissa. Että annetaan mahdollisuus itse oivaltaa muutoksen hyödyt ja merkitykset. Silloin siihen sitoutuu toisella tavalla. Nuo hyödyt ovat usein toiset kuin viestintäosastolla laadituissa Powerpointeissa listataan. Ne koskettavat toimijan sisimpää. Hänen tarve- ja arvomaailmaansa.

Mitä jos ensi kerralla halutessasi muutosta miettisitkin hyötyjä? Konkreettisia, näkyviä, tunnetasollakin vaikuttavia, itsellesi merkityksellisiä. Käyttäisit niitä porkkanana. Toisin sanoen muutoksen pakottamisen sijaan houkuttelisit itsesi siihen. Muistuttamalla aina kaikista hyödyistä, jotka sinua ovat odottamassa. Ja teet niin erityisesti silloin, kun hairahdut. Ruoskan sijaan ottaisitkin itseäsi kädestä. Sanot: ”Ei se mitään, yritetään uudelleen.” Ja jatkat pienin askelin kohti muutostasi.

Mikä silloin voisi olla toisin?

(Vinkkejä hyötyanalyysiin löydät mm. täältä. )

You Might Also Like

No Comments

    Leave a Reply