Blogikirjoitus Valmennus

Mitä tavoitella seuraavaksi?

Istumme asiakkaani kanssa hänen keittiön pöytänsä ääressä. Lastenhoitopulman ratkaistakseen hän on pyytänyt, että tapaisimme tällä kertaa heidän kotonaan. Olemme puhuneet ennalta puhelimessa. Tiedän, että tulemme puhumaan työkuvioista ja yrittäjyydestä. Ei niinkään siitä, että miten yritys perustetaan vaan etsimme vastausta kysymykseen: mitä seuraavaksi tavoitella elämässä ja erityisesti työelämässä?

Hetki, kun pitäisi siirtyä hoitovapaalta takaisin työelämään, on yksi niistä, kun moni pohtii, miten työelämän osuuden elämässä voisi järjestää mahdollisimman mielekkäästi ja joustavasti. Ennen vanhemmuutta työelämässä on jo ehditty kokeilla yhtä ja toista. Asiakkaanikaan ei haluaisi palata vanhaan. Käsillä on hetki, kun elämän suuntaa voi merkittävästi muuttaa. Se vaatii rohkeutta. Mutta toteutus on helpompaa, jos suunta on selvillä. Kun tietää, mitä seuraavaksi haluaa.

Tavoitteet sellaisiksi, että niitä osaa kuvitella

Yrittäjyys ajatuksena herättää asiakkaassani selvästi pelkoa. Mielessä on paljon ideoita, mutta niiden realistisuuden pohtiminen on haastavaa. Mieliala vaihtelee suuren innostuksen ja epätoivon välillä. Tuo vaihtelu aiheuttaa osaltaan pelkoa ja ahdistusta. On vaikea ottaa askelia, kun ei ihan tiedä, minne olisi menossa. Tämän kaiken saan selville siinä jutellessamme niitä näitä kahvikuppi kädessä.

Kuulen myös, että asiakkaallani on isoja unelmia. Sellaisia, jotka eivät välttämättä tällä hetkellä inspiroi vaan enemmänkin juuri ahdistavat. Koska ne ovat niin kaukana ja niin suuria. Ensi työkseni siirrän fokuksen vuoden päähän. Se on aika, jonka moni meistä pystyy realistisesti kuvittelemaan. Mutta ennen kuin mietimme, mitä vuoden päästä on ehtinyt tapahtua, päätän auttaa ajatusten jäsentämisessä.

Tietäminen vaikuttaa tunteeseen ja toimintaan

Kesken jutustelun kysyn: ”Mitä jos ensi yönä, kun nukut, tapahtuisi ihme ja aamulla kun heräät, vain tietäisit, mitä seuraavaksi tehdä. Mistä aamulla ensimmäisenä huomaisit, että tiedät?” Luomme ensin keholle ja mielelle tunnetta, joka tulee tietämisestä, idean kirkastumisesta, vahvuudesta. Kun hetken pohdimme kysymystä huomaan, että ajatukset asiakkaan mielessä alkavat loksahdella paikoilleen. En kysy, miten ne asettuvat. Minun ei sitä tarvitse tietää. Näen prosessin alkamisen hänen eleistään ja siitä, että puhe hidastuu. Mieleen alkaa selvästi nousta oivalluksia. Muutostoive alkaa toteutua ja tällä kertaa se muutostoive oli idean kirkastuminen.

Tulemme hetkeksi todellisuuteen. Juttelemme yrittäjyydestä ja erityisesti yritysmuodoista. Uskallan antaa muutamia käytännön vinkkejä, joista saattaa olla apua yrittäjyyden pohdinnassa. Koska siitä minulla on kokemusta: yrittäjien sparrauksesta.

Meillä on jo kaikki tieto suunnitelmien tekemiseksi

Lopulta haluan kuulla, mitä kaikkea vuodessa voi tapahtua. Kysyn: ”Kuvitellaan, että emme tämän jälkeen tapaa. Vuoden päästä törmäämme sattumalta lentokentällä. Innoissasi kerrot, että olette lähdössä perheen kanssa lomalle ja että asiat ovat järjestyneet. Kysyn sinulta siinä hetkessä: Wau, onpa hienoa. Miten sinä sen teit? Miten kaikki järjestyi?”

Saan vastaukseksi selkeän polun, missä järjestyksessä asioita kannattaa tehdä ja millaisia tavoitteita vuoden päähän kannattaa asettaa.

Sovimme, että soitamme viikon päästä ja varaamme silloin ajan seuraavalle tapaamiselle. Olemmekin yhteydessä. Kuulen kuitenkin heti, että asiakkaani ei koe, että hänellä olisi tarvetta jatkotapaamiselle. Hän kertoo inspiraatiostaan, josta on tapaamisemme jälkeen saanut nauttia. Kuulen myös askelista, joita hän on jo ottamassa. Myöhemmin hän lähettää vielä viestiä, jossa kertoo innoissaan tapahtuneesta edistyksestä.

Valmennus auttoi avaamaan lukon

Tässä tapauksessa päätöksentekotilanne ja tulevaisuuden arvaamattomuus olivat aiheuttaneet lukon, joka avautui yhdellä tapaamisella ja muutamalla kysymyksellä. Tuohon lukkoon alkoi kiinnittyä pelkoja, ahdistusta, epävarmuuden ja riittämättömyyden tunteita. Samaan aikaan, kun innostus yritti avata lukkoa, nuo muut tunteet laittoivat vastaan. Valmennuksen myötä ajatukset selkityivät ja mahdollistivat asiakkaalle seuraavien askeleiden ottamisen. Seuraavien konkreettisten suunnitelmien laatimisen omalla polullaan.

You Might Also Like

No Comments

    Leave a Reply