Blogikirjoitus Valmennus

Mitä sinä pelkäät?

Pelko on alati läsnä, välillisesti.

”Mitä sinä pelkäät?”
Käärmeitä, sotaa ja pimeää,” kirjoitin alakouluikäisenä ystäväkirjoihin. Pelko ei tunteena vielä ollut tullut tunnistetuksi ja sanoitetuksi.
Entä nyt, aikuisena, mitä me pelkäämme?

Epäonnistumista, menettämistä, hylätyksi tulemista, riittämättömyyttä. Että ei hallitse, osaa, kehity, eikä edes opi enää. Etteivät langat pysy käsissä. Että tulee ilmi, ettei olekaan niin taitava kuin antaa olettaa. Että ymmärretään väärin, jätetään ulkopuolelle. Ettei tule kohdatuksi, menettää pian kaiken. Ettei rahat riitä ruokaan, ettei pääsekään matkalle. Ettei kykenekään elämään inspiroivaa ja elämyksellistä elämää. Että kohtelee toisia huonosti, eikä pysty tarjoamaan heille turvaa tai mitään. Että tekee virheitä. Että maine katoaa ja tahriintuu. Että mielikuva itsestä muuttuu.

Ettei tule rakastetuksi…

Lista on loputon ja se on läsnä koko ajan. Bussissa, kahvilassa, työpaikalla, illanistujaisissa, uutisissa. Se vaikuttaa meihin, vaikka kuinka ajattelisimme toisin. Välillisesti. Toisten ihmisten sanojen ja käyttäytymisen kautta. Toisinaan sen vaikutus on ilmiselvää. Joskus se vain myhäilee taustalla. Hyvin usein se on läsnä silloinkin, kun kaikki on suorastaan täydellistä: olemme liiankin tietoisia siitä, että mikään ei ole pysyväistä.

Pelko löytää estradinsa

Pelko on se, joka saa meidät toisinaan käyttäytymään kummallisesti, epäreilusti. Mitä tietoisemmin yritämme sitä peittää ja hiljentää, sitä oudompia ulostulokanavia se itselleen etsii. Mitä enemmän pelkäämme pelkoa ja rakennamme muureja siltä suojautuaksemme, sitä varmemmin se toteuttaa uhkauksiaan. Se näyttäytyy pystyyn nousseina teinä ja nyrkkeinä, toiselle osoitettuina traumatisoivina sanoina. Se tuntuu kaatavan hallituksia, kylvävän epävarmuutta ja dramatisoivan virheitä. Se pitää ihmiset ruodussa. Saa meidät keksimään valkoisia valheita, puhumaan ohi suun.

Muutoksen pelko tuntuu olevan peloista suurin. Se sisältää niin paljon muita pelkoja, että vähemmästäkin painaa jarrua. ”Hallitsenko, opinko, sopeudunko,” ovat kysymyksiä muutoksen kohtaajan mielessä. Ne herättelevät epävarmuutta. Pyytävät sitä tekemään jotain. Taistelemaan nyt ainakin, jotta hallinnan tunne säilyy. Pukemaan itsensä varmuuden pukuun. Peittelemään tekosia ja tärinää. Hyppäämään kylmään veteen rohkeuden naamari kasvoillaan.

Jotta ei vain tarvitsisi myöntää, että pelottaa.

Pelko pienenee kohtaamalla

Pelko on perustunne ja me kaikki tunnemme sitä. Se on tunteista se, joka saa eniten pahaa aikaa, jos se ei tule kohdatuksi ja sanoitetuksi. Toisinaan sitä voi olla vaikea tunnistaa. Niin kierolla tavalla se on vaikutuskanavansa valinnut. Mutta kun tilanteita puretaan ja pohditaan, mikä sai käyttäytymään jollain ei-niin-hyvällä tavalla, taustalta hyvin usein löytyy pelko. Se saa meidät käyttäytymään autoritäärisesti. Sanomaan, että tunteet ovat turhia. Vähättelemään ja kostamaan. Tarttumaan epäolennaisuuksiin. Suojelemaan itseämme ja reviiriämme.

Pelko kaipaa sitä, mitä me kaikki: huomiota ja kohtaamista. Siksi se on niin ihmisyyden ytimessä. Sen vaikutus pienenee, kun sanoitamme sitä. Tarjoamme sille sanat tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Sen myötä voimme itse valita, miten jatkossa annamme sen vaikuttaa: ennustustaan toteuttaen vai jotenkin ihan toisin.

Pelolla on myös tehtävänsä, hyvät merkityksensä

Sillä kuten kaikessa muussakin, myös pelossa on paljon hyvää. Se varoittaa vaarasta, jotta ehdimme tarvittaessa paeta. Se laittaa meitä kehittymään ja kehittämään, ylittämään itseämme ja odotuksiamme. Se opettaa katsomaan useasta näkökulmasta, ymmärtämään. Tämä kaikki on mahdollista vain, kun kohtaamme sen. Annamme sille sanat.

Pelon vastakohta ei ole rohkeus. Rohkeus on enemmänkin seurausta siitä, että olemme onnistuneet kohtaamaan ja käsittelemään pelkotilojamme. Kun pelko vähenee, rakkaudelle ja ilolle, inhimillisyydelle ja luovuudelle avautuu suuremmat apajat. Emme voi kokonaan luopua pelosta. Tarvitsemme sitä, jotta pysymme hengissä. Mutta voimme itse päättää, kuinka paljon annamme sen vaikuttaa.

Sanoihimme, tekoihimme, elämäämme.


Yksilövalmennuksessa mietitään muutoksen mahdollistajia. Samalla poistetaan esteitä ja hidasteita tavoitteiden ja unelmien tieltä. Kyse on usein peloista, jotka valmennuksessa tulevat tunnistetuiksi ja sanoitetuiksi. Lue lisää yksilövalmennuksista täältä.

You Might Also Like

No Comments

    Leave a Reply