Blogikirjoitus Valmennus

Mitä olisin uupuneena tarvinnut?

Mitä olisin uupuneena tarvinnut? Kysymys, joka on pitkään pyörinyt mielessäni. Sen jälkeen, kun somen kautta ystäväkseni tullut sen esitti tuskaillessani, etten oikein löydä suuntaa. ”Vaikka mitä”, vastasin. Huokauksen kera.

Identiteetiltä ja elämältä pohja pois

Kaksi ensimmäistä uupumustani ravistelivat perustavalla tavalla sitä, miten olin elämäni rakentanut ja mihin uskoin. Identiteettini perustui täysin työminälleni. Ajatukselle siitä, että olen bisnesnainen ja uraohjus. Kaiken kestävä, mihinkään kompastuva. Varsinkaan uupumukseen. Kun työ otettiin minulta sairauslomien myötä pois, ensin juhlin ylimääräistä saamaani vapaata. Sittemmin tuijotin pitkään tyhjyyteen, useaan kertaan. Lyötynä, nöyryytettynä, tyhjänä, surusta ja häpeästä täytenä.

Urapolun sijaan jouduin myöntämään, että taivallan jatkossa matkaani masennus hartioillani jatkuvasti varoen ja itseäni suojellen. Etten enää astuisi ansaan. Astuin silti ja ehkä juuri siksi.

Itsetuntemus pelastusköytenä

Terapia auttoi sukeltamaan itsetuntemuksen maailmaan. Siitä tuli pelastusköyteni ja rakennusaineeni. Koska minulle on luontevaa lukea itseni tietoiseksi maailmasta, ahmin kirjoja: henkisestä kasvusta, itsetuntemuksesta, masennuksesta parantumisesta, mielen toiminnasta. Minulla oli pakkomielle keksiä, miksi uuvuin ja masennuin. Kirjojen viitekehykset vaihtelivat tiukan tieteellisestä psykologiasta, huippuvalmentajien ja gurujen oppeihin, hengellisiin teksteihin. Halusin saada vastauksia. Ymmärtää itseäni ja tilannettani paremmin. Sen lisäksi, että halusin oppia, miten jatkossa vältän vastaavat kokemukset.

Heti ensimmäisiä kirjoja lukiessani huomasin sukeltavani maailmaan, josta minulla ei ollut mitään käsitystä. Ymmärsin pian rakentaneeni uraminäni suojaksi paksun muurin, jonka tarkoitus oli pitää minut pystyssä, käynnissä ja suojella herkkää sisimpääni. Peittää se. En nähnyt sitä millään tavalla voimavarana. Asiana, joka myöhemmin tulisi minut vahvistamaan. Kun tuota muuria vähitellen purettiin, alkoi löytyä todellinen minäni.

Ensimmäiseksi pääsin opettelemaan tunteita. Mitä ne ovat, miten ne minussa ilmenevät, miten ne minuun vaikuttavat? Negatiiviset tunteet tulivat kaikki ulos itkuna, pelon kautta. Pelkäsin, että minua rankaistaan, jos tuon niitä esille. Meni kauan, ennen kuin osasin niitä tunnistaa, erotella ja nimetä, saati sitten ilmaista.

Vähitellen aloin myös ymmärtää, miten erilaiset kokemukset lapsuudessa ja kasvatusmetodit olivat minuun vaikuttaneet. Päältä päin arvioiden kun olen saanut oppikirjamaisen kasvatuksen, sen hetken opein. Vaikka kuinka kaivelin, en keksinyt perimmäistä syytä tunnollisuuteeni, kiltteyteeni ja joustavuuteeni. Niihin, jotka minut lopulta johdatti uupumukseen. Siksi minun oli lopulta helppo syyttää itseäni.

Mitä olisin uupuneena tarvinnut?

Kun ihmiseltä otetaan pois se, minkä varaan hän on elämänsä ja identiteettinsä rakentanut, jälki mielenterveydelle voi olla karmaiseva. Olen monta kertaa jo luovuttanut oman työelämäni suhteen. Ajatellut, että en voi enää ikinä tavoitella mitään. Että minun täytyy olla tyytyväinen, jos yrittäjänä voin itseni joten kuten elättää ja sen myötä saan päiviini mielekästä tekemistä. Että kun ajattelen pienesti ja pysyn syrjässä, poissa tieltä, voin vielä joku päivä voida hyvin. Olen luopunut käytännössä kaikista unelmista, kehittänyt katkeruuden työelämää kohtaan (josta nyt opettelen kovaa vauhtia pois), syyttänyt sekä itseäni että maailmaa. Etsinyt helpostusta itseäni hitaasti tuhoavista keinoista.

Ensimmäisten uupumusten aikaisella maailmankuvallani syytin itseni lisäksi myös työnantajaa. Silloin ajattelin, mitä olisin uupuneena tarvinnut:

  • anteeksipyyntöä työnantajaltani
  • suuria muutoksia siihen, miten työ oli järjestetty, joka olisi osoittanut, että ongelmat työpaikkalla oli ymmärretty
  • parempaa työpaikkaa
  • lohduttavaa syliä
  • nopeita ratkaisuja eli äkkikäännöstä ja täysin uutta polkua, joka saisi vain unohtamaan (check)
  • unta

Kun nykyisellä ymmärryksellä mietin, mitä olisin tarvinnut:

  • tunnetaitoja
  • itsetuntemusta – muutakin kuin, mitä osaan
  • vuorovaikutustaitoja
  • itsemyötätuntoa
  • myötätuntoista esimiestä, joka osaa käsitellä omia tunteitaan
  • rohkeutta tehdä ajoissa ratkaisuja
  • kykyä ylläpitää omia rajoja ja sanoa ei
  • malttia
  • ymmärrystä siitä, että jos kerralla laitan itseni kuntoon, minulla voi olla mahdollisuuksia vielä vaikka mihin.
Ymmärrys syistä mahdollistaa ennaltaehkäisyn

Vasta nyt, 15 vuotta myöhemmin, ymmärrän miksi uuvuin ja sairastuin masennukseen. Syy on hyvin kipeä ja henkilökohtainen. Mutta se selittää paljon. Erityisesti omasta käyttäytymistäni. Sen myötä tiedän, että jos vielä uuvun, syy on jokin ihan toinen. Tietoisuus mahdollistaa itseni suojelun tietyiltä tilanteilta ja uhilta. Olkookin, että en jatkossakaan tule altistamaan itseäni olosuhteille, jossa ne ovat todennäköisiä. Se puolestaan tarkoittaa, että tulen elättämään itseni yrittäjänä. Enää en vain ajatellut tehdä sitä kitkuttaen.

Tämä on ensimmäinen kerta näiden vuosien aikana, kun ajattelen näin. Tai en oikeastaan ajattele – tunnen näin.

Hyvä itsetuntemus ehkäisee uupumusta

Hyvä itsetuntemus, itsensä kuuntelemisen taidot, mielentaidot, tunnetaidot, vuorovaikutustaidot… Siinä muutamia niistä taidoista, jotka minulta puuttuivat työelämään astuessani ja jotka olisivat minua suojelleet monelta. Tietoisuus siitä, miksi käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Miksi on vaikea asettaa itselleen rajoja ja sanoa ei? Ja toisaalta: mikä on todella sitä, mitä haluaa tehdä. Ei muiden mielestä (missä olet hyvä), vaan omasta mielestäsi (missä koet eniten onnistumisen ja ilon tunteita).

Ihmisen, joka tuntee itsensä ja on itselleen myötätuntoinen, on helpompaa ymmärtää toista ihmistä. Silloin yhteistyön sujumiselle on jo hyvä pohja. Ihmisen, joka ymmärtää, että elämään mahtuu tunteita, kuoppia ja mutkia, eivätkä ne tee meistä heikompia eikä hankalampia, on helpompi auttaa toista. Myös hakemaan tarvittaessa apua. Tosin ajattelen, että jos me kiinnostuisimme itsestämme ja mielen hyvinvoinnista niin kuin monista muista asioista jo ennen kuin on kriisi, tarpeet avulle vähenisivät. Silloin osaisimme ajoissa vaihtaa suuntaa, kun tarve on. Osaisimme tehdä valintoja, jotka tekevät itsellemme hyvää.

Onneksi koskaan ei ole myöhäistä oppia.


p.s. Itsetuntemus keinona ehkäistä uupumusta ja lisätä (työ)hyvinvointia on yksi suosikkiaiheistani puhujana. Tulen mielelläni johdattelemaan aiheesta keskustelua ja pohdintaa sekä rakentamaan prosessia henkilöstön itsetuntemuksen vahvistamiseksi. Lue lisää…

Kuva: Maria Malmi

You Might Also Like

No Comments

    Leave a Reply