Itsetuntemus Pintaa syvemmältä Podcast

MIkä minusta tulee isona – café pausen kesäsarjan 5. jakso

Mikä minusta tulee isona?

Mikä minusta tulee isona? Entä mikä on kutsumukseni? Ne ovat kysymyksiä, jotka ovat kulkeneet matkassani mukanani aina. Tai ainakin lukiosta asti. Vastauksia etsiessäni olen turvautunut hyvin monenlaisiin menetelmiin ja keinoihin. Toisinaan turhautuneena, joskus myös uteliaan innokkaana. Useimmat niistä ovat nytkäyttäneet prosessiani eteenpäin. Vieneet aina jonkin uuden äärelle. Toiset ovat tuonneet mukanaan valtavia pettymyksiä.

Nykyisin ajattelen, että minulla ei ehkä kuulukaan olla vain yhtä ammattia, yhtä kutsumusta. On mahdollista, että elämäni rakentuu jatkossakin useista eri rooleista, jopa ammateista. Niiden ympärille saatan rakentaa erillisiä yrityksiä. Tai sitten jokin niistä – vaikka tämä mielen maailma – vie lopulta niin mukanaan, että kaikille rooleille ei enää olekaan aikaa. Ainakaan bisnesmielessä. Samalla olen siirtynyt sen jonkin yhden asian löytämisen sijaan pohtimaan, miten minun tulisi asioita tehdä, millaisilla asioilla ja millaisella tekemisellä päiviäni täyttää, jotta voisin hyvin. Sen myötä olen huomannut, että kun teen asioita sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä ja mikä milloinkin inspiroi, olen flowssa ja silloin olen myös onnellisimmillani. Jos taas paine valita vain yksi suunta, rooli tai ammatti valtaa mielen – ja se tapahtuu helposti, niin vahva vaatimus se yhteiskunnassamme on – ahdistus ottaa nopeasti minusta otteen.

Tässä podcastissa kerron tarinaani, etsimistä ja löytämistä tämän kysymyksen – mikä minusta tulee isona – kautta. Miten olen päätynyt opiskelemaan sitä mitä olen opiskellut? Entä ensimmäisiin töihin? Miten tyylikonsultaatio valikoitui yritykseni palveluksi? Miksi muoti on nykyisin elämässäni harrastuksen asemassa? Ja miten oikein olen päätynyt tähän tilanteeseen, missä nyt olen?

Tarinani ihanneammattia ja kutsumusta etsiessäni

Tämä Café Pausen jakso etenee seuraavasti:

  • Mikä minusta tulee isona? Etsin ja löydän eli valintoja työelämässä ja siihen valmistautuessa.
  • ”Odota, kyllä se vielä sieltä kirkastuu.”
  • Listat ja testit apuna etsiessäni itselleni oikeaa ammattia.
  • Mitä oikein rakastan tehdä? Tekeminen ja kutsumus.
  • Jahtaamisen lopettaminen, nykyisyyden hyväksyminen.
    • Ihanneminä, Ikigai, Via-testi ja traumatyöskentely.
  • Entä jos kysymys onkin siitä, miten asioita tekee?
  • Miksi me käyttäydymme niin kuin käyttäydymme?
Menetelmiä oman jutun löytämiseksi

Listat

Ominaisuus-, toivetyö-, osaamislistat ovat erittäin hyvä työkalu selvittää omia ajatuksiaan. Niiden taika piilee siinä, että malttaa tehdä niistä riittävän pitkiä. Vasta sitten, kun listalle lisäkohtia saadakseen joutuu pinnistelemään, alkaa tuottaa uusia ja todennäköisesti erittäin merkityksellisiä asioita. Listaa voi käyttää myös esim. pohtiessa onko nykyinen työ ja ammatti itselle sopiva. Toimi näin:

  • Kirjoita paperille valmiiksi numerot 1.-40.
  • Lähde listaamaan asioita, jotka liittyvät haluamaasi teemaan. Siis siihen, mitä haluat selvittää.
  • Lopeta listaus vasta sitten, kun joudut todella pinnistelemään uusia kohtia listaan saadaksesi. Riippuen siitä, kuinka tuttu/vieras aihe on eli siitä, kuinka paljon ko. teemaa olet jo ennen pohtinut, pinnistely saattaa alkaa melkein heti tai vasta 40. kohdalla.
  • Listaa on helpompi täyttää, jos joku toinen kysyy sinulta lähes papukaijamaisesti toistaen: ”Entä mitä muuta?” Hän voi myös auttaa tarkastelemaan asiaa eri näkökulmista, jolloin lista täydentyy helpommin.

Kolme kysymystä kutsumuksen kohtaamiseksi

  1. Missä olet hyvä ja missä asiassa myös muut ajattelevat, että olet hyvä?
  2. Mitä tekisit vaikka ilmaiseksi?
  3. Mitä tehdessäsi uppoudut niin, että ajantaju katoaa – eli päädyt flowhun?
Ihanneminä

Itse kohtaan ja keskustelen ihanneminäni kanssa meditaatiossa. Alunperin tutustuin häneen ohjatussa meditaatiossa (esim. To be magnetic). Myöhemmin olen opetellut meditaatiossa houkuttelemaan ihanneminäni esiin ja juttelemaan hänen kanssaan. Käytän termiä ihanneminä, vaikka yliminä saattaa olla oikeampi. Ihanneminä kuulostaa itselleni kuitenkin armollisemmalta ja lempeältä. Englanniksi usein käytetään termiä ´´’higher self’.

Ihanneminäni on aina edelläni. Hän on viisaampi, kokeneempi ja tasapainoisempi, onnellisempi. Tavallaan en voi koskaan häntä saavuttaa. Sillä, kun tulen sellaiseksi, kun hän mielessäni nyt näyttäytyy, hän ehtii jo muuntua. Siksi häneltä on hyvä kysyä opastusta etenkin suuntaa etsiessäni. Hän on kannustava, armollinen, mutta juuri sopivan vaativa, lempeän luja. Koska tahdon niin. Oma ihanneminäni ei sano varsinaista ammattia – hänkin tietää, että erilaisia ominaisuuksia, vahvuuksia ja taitoja voi käyttää monella eri tapaa. Sen sijaan kysyn häneltä, millaista elämäni ihanteellisimmillaan on ja miten asioita tekemällä voin sitä kohti kulkea.

Traumatyöskentely

Tässä tapauksessa puhuessani traumatyöskentelystä tarkoitan sellaisten traumojen työstämistä, joita syntyy erilaisissa vuorovaikutussuhteissa ja joita me kaikki olemme elämämme aikana kokeneet. Osa niistä saattaa sijoittua lapsuuteen ja nuoruuteen, osa aikuisuuteen. Ne saattavat vaikuttaa vain alitajuisesti. Ovat tavallaan kapuloita rattaissa, joita ei välttämättä edes havaitse ennen kuin niiden äärelle pysähtyy. Mutta joiden selvittäminen saattaa avata lukkoja, jotka ovat ylläpitäneet tunnetta, että on jumissa. Niihin tutustumisen uskotaan toisaalla johdattavan oman tarkoituksen äärelle.

Itselleni traumatyöskentely lopulta paljasti syyt siihen, miksi minulla on taipumus uupua ja sairastua masennukseen yhä uudelleen. Miksi niin helposti turvaudun käyttäytymismalleihin, jotka eivät tee minulle hyvää? Traumatyöskentelyn vaikutuksesta masennuksesta toipumiseeni voit lukea enemmän täältä.

Minua on traumatyöskentelyssä auttanut meditoinnin lisäksi esim. Mastin Kipp:n Claim Your Power.

You Might Also Like

No Comments

    Leave a Reply