Itsetuntemus Oikeaa elämää Pintaa syvemmältä

Irti masennuksesta – osa I: apu

Outo on sellainen tunne, että ei ole koko aikaa sillä rajalla, että elämä vajotuttaa. Eikä tunne jatkuvaa pelkoa siitä, että masennus vaanii nurkan takana. Minulle se on outoa, koska yli 15 vuotta masennus on ollut enemmän tai vähemmän matkassani mukana. En ole varma, onko tätä vieläkään kannattavaa sanoa ääneen. Jottei vain karma iskisi ja tarjoilisi takapakkia. Niin tuntuu käyneen aina, jos olen erehtynyt sanomaan ääneen, että olen päässyt irti masennuksesta. Silti minusta tuntuu, että olen juuri nyt niin tukevalla maaperällä, että uskallan jo katsella taaksepäin ja erotella toipumiseni eri vaiheita. Merkkipaaluja, käänteen tekeviä oivalluksia, jotka ovat merkittävästi vaikuttaneet myös haluuni elää ja unelmoida. Uskooni siihen, että voin rakentaa itselleni mielekkään elämän ilman masennusta.

Vieläkin, kun elämä koettelee ja haavojani tökitään, triggeröidyn. Olen oppinut, että niin kuuluukin tapahtua. Itkuisia päiviä mahtuu mukaan. Mutta enää en niiden johdosta vajoa pohjamutiin viikoiksi. En edes päiviksi. Resilienssitaidot ovat kohentuneet. Työkalut mielialan ja voinnin tasapainottamiseksi otan herkästi käyttööni. Osa niistä on osa arkeani, jotta ylläpidän mielen hyvinvointia. Ymmärrän ihan käytännössäkin, mitä joustava mieli tarkoittaa – ja miltä se tuntuu.

Miten tässä näin pääsi käymään?

Masennuksesta ei toivuta yksin

Tässä postauksien sarjassa kerron minun askeleeni irti masennuksesta, irti sen kaikkialle elämääni levittäytyneestä voimasta. Se pohjautuu omaan kokemukseeni. En yritäkään tarjota yleismaailmallista masennuksenhoito-ohjelmaa, joka toimisi kaikille. Mutta jos masennus on ollut pitkään vieraanasi, saatat löytää tästä ajatuksia, jotka voivat toimia myös sinulle. Ja vaikka masennus olisi itsellesi vieras, tästä voi olla hyötyä ilmiön ymmärtämiseen. Olen pitkään ajatellut, että maailmamme olisi kovin toisenlainen – voisimme paremmin – jos kuuntelisimme uupuneita ja masentuneita. Kysyisimme heiltä, mikä kaikki oikein on pielessä ja sitten korjaisimme ne. Helpommin sanottu kuin tehty.

Kaksi asiaa ovat toipumiseni aikana tulleet itselleni selviäksi ja ne liittyvät kaikkiin myöhemmin erottelemiini vaiheisiin:

  • Triggeröityminen ohjeista. Kun oireet ovat akuutit tai ei muuten vielä ole valmis ottamaan vastaan jotain näkökulmaa, moni ajatus, ohje ja neuvo siitä, mikä saattaisi auttaa, herättää ärtymystä. Jopa raivoa. ”Mitä sä muka tiedät tästä?” ”Ihan kuin tämä olisi noin yksinkertaista.” ”Niin varmaan se auttaa.” Kun katson taaskepäin, moni silloin triggeröineistä ajatuksista onkin juuri niitä, jotka ovat lopulta nousseet toipumisen kulmakiviksi. Jopa niin, että uskallan sanoa, että jos jokin herättää hyvin voimakkaan reaktion, ehkä sen edessä olisi aihetta pysähtyä ja pohtia, miksi niin tapahtuu. Entäs jos siinä piilee totuuden jyvä?
  • Masennuksesta ei parannuta yksin. Olen yrittänyt. Kaikkeni. Vetäytynyt koko maailmasta. Sanonut suurelle osalle ystävistä ja tutuista, etten nyt jaksa, nähdään joskus. Ei ole ollut kaukana, ettei enää olisi nähty. Nykyisin suhtaudun varauksella ajatukseen, että esim. uupuneet laitetaan yksin sairaslomalle pohtimaan, mikä oikein meni pieleen. Ammattiapu keskusteluavun muodossa on masennuksen hoidossa välttämätöntä. Siksi kerron myös, miten itselle sopivan auttajan löytää. Mutta ammattiapukaan yksin ei riitä. Masentunut tarvitsee myös ympärilleen perhettä ja ystäviä, jotka hyväksyvät hänet sellaisena kuin hän on.

Vaikka kuinka haluaisin olla lyhyt ja ytimekäs, on vaikea kertoa vain muutamalla sanalla jostain sellaisesta, joka on ollut kokonaisvaltaisesti osa elämääni niin kauan. Lukukokemusta helpottamaan olen jakanut askeleet viiteen postaukseen. Ne julkaistaan muutaman päivän välein.

Tämän ensimmäisen postauksen aihe on apu. Se sisältää kaksi tärkeää askelta: halu parantua ja sopivien auttajien löytäminen.

1. Halu parantua – halu päästä irti masennuksesta

Eikö aina halua parantua, jos on sairas? Tai on jokin elämää hankaloittava vaiva? Näennäisesti kyllä. Mutta kun masennus on pitkään matkassa mukana, siitä tulee niin tuttu, että sitä käyttää myös suojakilpenään. Masennuksen taakse on helppo piiloutua. Sillä pystyy selittämään monia asioita – usein tekemättä jättämisiä – etenkin pelkotilanteissa. Siten siitä tulee myös kaveri, josta ei olekaan lopulta niin helppo päästää irti. Sillä jos masennus jää pois, mitä tulee tilalle? Jotain tuntematonta ehkä? Sellainen pelottaa aina.

Kun masennuksen oireet ovat akuutit, niistä tahtoo päästä vain eroon. Itse toipumisprosessi alkaa vasta myöhemmin. Kun siihen on valmis. Kun on voimia kohdata kokemuksia ja haavoja, käsitellä ja työstää niitä. Kun on voimia tehdä oivalluksia ja viedä ne myös käytäntöön.

Erona aikaisempiin irtipäästämisyrityksiini sanoin sen tällä kierroksella myös ääneen: ”Haluan parantua. Haluan irti masennuksesta. Haluan elämän, jota masennus ei määrittelisi ja rajoittaisi. Haluan, että toivuttuani masennus pysyy poissa.” En halunnut vain helpotusta olooni. Halusin korjata sen kokonaan. Tämä oli erityisen tärkeää omalle motivaatiolleni. Mutta huomasin, että se vaikutti myös minua auttaneisiin tahoihin: ”Okei, no sitten, kääritään hihat ja ryhdytään hommiin.”

Onko masennus sairaus?

En tietoisesti lähde tässä vaiheessa pohtimaan siitä, että onko masennus sairaus vai mikä se oikein on. Ymmärrykseni syvenee ja laajenee koko ajan, ja vaatii vielä paljon työstämistä ennen kuin kerron oman mielipiteeni. Nyt vasta kykenen tarkastelemaan sitä ilmiönä, asiana. En jonakin hirviönä, joka on perustavalla tavalla kiusannut minua ja haitannut elämääni. Sen kuitenkin tiedän, että vika ei ole vain masentuneessa itsessään vaan koko ympäröivässä yhteiskunnassamme, yksilöiden ja yhteisöjen välisessä suhteessa.

Kun oma prosessini alkoi, pidin masennusta sairautena, josta halusin parantua. Pidän sitä osin yhä. Se on kuitenkin erilainen sairaus kuin moni muu, koska elämän tapahtumien vaikutus ja psykologiset reaktiomme niihin ovat sen synnyssä ilmeisiä. Paraneeko masennuksesta popsimalla lääkkeitä? En usko, vaikka alkuvaiheessa lääkkeistä on hyötyä. Paraneeko se vain puhumalla terapeutille? Terapialla on itselleni ollut suurin merkitys. Mutta vain, koska olen vienyt siellä tekemiäni oivalluksia käytäntöön. Pelkkä puhuminen ei paranna. Paraneeko se muuttamalla elämän olosuhteita ja käyttäytymistä? Tällä hetkellä laittaisin panokseni tähän. Kyse on kuitenkin jonkinlaisesta hybridimallista.

2. Sopivan auttajan löytäminen

Ei ole sama, kuka auttaa itseä pääsemään irti masennuksesta. Oikeiden, itselle sopivien auttajien löytäminen on erityisen tärkeää. Kaikki terapeutit tai lääkärit eivät sovi kaikille. Ongelmallisinta on, että auttajien etsintä ja valitseminen tapahtuu vaiheessa, jolloin sängystä nouseminen ja kahvin keittäminen saattaa jo olla erityisen haasteellista.

Lääkäri, joka totesi kuullessaan sanan yrittäjä, että ”eikö olisi helpompaa mennä johonkin sellaiseen työhön, jossa joku antaa sinulle tehtävät ja kantaisi kaiken vastuun”, ei ollut minulle oikea. (Aihe, josta myös haluan kirjoittaa enemmän, mutta sanottakoot nyt jo: Uupumus ja masennus eivät vaikuta osaamiseen ja taitoihin. Ne eivät tee ihmisestä tyhmää.) Myöskään terapeutti, joka tutustumiskäynnillä vain nyökkäili ja mumisi, ei ollut sitä mitä hain.

Tämä – sopivan terapeutin löytäminen – on omalla tavallaan prosessin haastavin osuus. Koska terpeutit ovat kortilla, helposti ajattelee, että on otettava sitä, mitä saa. Terapiaprosessi on niin tiivis ja haastava, että se vaatii ehdotonta luottamusta sekä jaettua tietoisuutta siitä, mihin ollaan yhdessä menossa. Myös toimintatavoista. Minä halusin, että terapeuttini haastaa minua. Myös omia näkemyksiään esittämällä. Jos olisimme odottaneet, että itse oivallan kaiken ajatteluprosessini päätteeksi, saattaisimme yhä olla alkutekijöissä. Kaipasin myös, että saan erilaisia työkaluja ajatteluni ja tunteideni käsittelyyn.

Olin ymmärtänyt, että myös sillä on merkitystä, mitä suuntausta terapeutti edustaa. Minulle oli kyse jo toisesta Kelan korvaamasta psykoterapiajaksosta. Ensimmäinen kuljettiin ratkaisukeskeisin menetelmin. Rakastin sitä! Ja se ehkä oli se ongelma: en halunnut toipua, koska olisin joutunut luopumaan terapiastani. Mutta se jätti yhden itselleni tärkeän kysymyksen avoimeksi: ”Mikä oli perimmäinen syy uupumuksilleni ja masennukselleni?” Ratkaisukeskeisessä lähestymistavassa käsitellään menneisyyttä, mutta enemmän uusia tulkintatapoja tarjoten kuin alitajunnan onkaloita tutkien. Itse kuitenkin halusin saada vastauksen juuri tuohon kysymykseen. Oli myös käynyt selville, että kyse on jostain traumasta, joka on kotiloitunut syvälle sisimpääni. Siksi tällä kertaa halusin traumoihin erikoistuneen kognitiivista lähestymistapaa hyödyntäneen psykoterapeutin.

Olen terapeuttini työnantaja

Terapeutin etsiminen muistuttaa työnhakua, mutta sillä erotuksella, että itse onkin työnantaja. Lähetin lähes 70 potentiaaliselle terapeutille sähköpostia. Myös sellaisille, jotka ilmoittivat, että eivät ota uusia asiakkaita vastaan. Sähköpostini oli lyhyt ja ytimekäs: etsin itselleni terapeuttia Kelan korvaaman psykoterapian toteuttamiseksi ja pyysin ystävällisesti yhteydenottoa, jotta voimme sopia tunnustelupuhelusta. En kertonut taustastani tai tilanteestani juuri mitään muuta.

70:stä 15 vastasi. Heistä kahdeksalla oli mahdollisuus ottaa uusia asiakkaita. Sovin heidän kaikkien kanssa lyhyen puhelinkeskustelun, jossain sain ensituntumaa, toimisiko terapiasuhteemme. Huokailijat jäivät heti pois. Myös he, jotka eivät lainkaan ymmärtäneet tällaisten tunnustelupuhelujen tarkoitusta. Yksi tärkeimmistä erottelevista kysymyksistä oli kuitenkin tiedusteluni siitä, kuinka moni kunkin terapeutin asiakkaista heidän oman arvionsa mukaan paranee. Siis saa apua. Jos vuorovaikutus tuntui hyvältä, sovin tutustumiskäynnin. Koska ko. käynnit maksavat ja vain muutamalla oli erillinen edullisempi taksa näitä tapaamisia varten, olin päättänyt etukäteen, että kolmen terapeutin tapaaminen oli ehdoton maksimi.

Hän, josta tuli lopulta terapeuttini, oli neljäs.
Hänen ei pitänyt ottaa uusia asiakkaita.
Hänestä tiesin jo puhelimessa, että nyt nappasi.

Olen viisaalle psykiatrilleni todella kiitollinen, että hän ohjeisti minua toimimaan näin terapeutin löytämiseksi. Olen kiitollinen myös siitä ajatuksesta, jonka hän tarjosi. Että en ole vain hattu kourassa nöyryytettynä kulkeva hauras potilas, joka ottaa minkä tahansa avun vastaan, jos vain tulee valituksi. Ei. Minä olin asiakas, joka etsin itselleni parasta mahdollista auttajaa. Minä olisin se, joka tekisi päätöksen kenen ajasta ja ammattitaidosta maksan. Vaikka todellisuudessa kyse on molemminpuolisesta valinnasta: myös terapeutin täytyy tuntea, että hän voi sitoutua prosessiin.

(Tätä kirjoittaessani olen kiusallisen tietoinen siitä, miten vaikeaa on ylipäänsä löytää uusia asiakkaita vastaanottavaa psykoterapeuttia itselle. Saati sitten, että hän olisi itselle kaikinpuolin sopiva. Toivotan voimia hakuprosessiin, jos se on sinulle ajankohtainen. Toivon myös, että sinulla olisi mahdollisuus antaa oikean terapeutin löytymiselle aikaa. Aina ei ole. )

Minulle sopivan auttajan kriteerit

Millainen terapeutti tai lääkäri on sitten minulle oikea? Nämä nousivat itselleni tärkeimmiksi:

  • Kuulluksi ja kohdatuksi tulemisen tunne
  • Luottamus
  • Toivon herääminen ja luominen
  • Valmius myös oman ajattelun haastamiseen ja avartamiseen (ei ole vain yhtä totuutta, yhtä menetelmää, yhtä syy-seuraussuhdetta jne)
  • Psykologian asiantuntemus myös tieteen näkökulmasta (koska itse luin paljon psykologista kirjallisuutta ja halusin usein nousseita ajatuksiani reflektoida)

Uskon, että terapeutin ja asiakkaan välisellä suhteella on enemmän merkitystä kuin varsinaisella käytetyllä menetelmällä. Sekä sillä, että heti aluksi on sanottu ääneen, mitä terapialla tai hoidolla tavoitellaan. Ja että ollaan molemmin puolin valmiita kääntämään kaikki kivet, jotta tavoite on mahdollista saavuttaa.

Tämä vaihe – terapeutin löytäminen – osoittautui omanarvontuntoni ja omien rajojeni sekä tavoitteideni näkyväksi tekemisen kannalta erittäin merkittäväksi jutuksi. Kuin sen myötä olisi jo otettu toipumisessa useita askeleita eteenpäin. Siksi se on haasteellisuudestaan huolimatta niin tärkeä vaihe.


Tämä kirjoitus on ensimmäinen osa viiden kirjoituksen Irti masennuksesta -sarjaa. Sarjan muut osat julkaistaan 7.5., 9.5., 11.5., 13.5.2021.

You Might Also Like

No Comments

    Leave a Reply